~ PORONKYLJYKSET MADEIRA-KASTIKKEESSA ~~

Ainekset
n. 1 kg poron kyljysriviä
3 rkl rasvaa
1 tl suolaa
mustapippuria
1/2 dl kermaa
loraus madeiraa
karpalohyytelöä
4 annosta ruskeaa kastiketta

Ohje
1. Valmista ensin ruskea peruskastike.
2. Puhdista sitten kyljysrivistä reunalihat ja kalvot, leikkele lihat paloiksi ja käristä rasvassa. Lisää nämä paistetut pienet lihapalaset hautumaan ruskeaan kastikkeeseen. Kastike saa hautua sillä aikaa kun valmistelet muita tarjottavia. Juuri ennen kuin ryhdyt kyljysten paistoon siivilöi lihanmurut kastikkeesta. Lisää kerma ja loraus madeiraa ja/tai karpalohyytelöä.
3. Paloittele kyljysrivi kyljyksiksi, nuiji armeliaasti ja mausta ripauksella pippureita ja suolaa. Ruskista kyljykset nopeasti kuumassa pannussa vähässä rasvassa.
4. Kaada nyt kuuma kastike kyljysten päälle, liikuttele hieman ja jätä muhimaan toviksi. Älä kypsennä liikaa, kyljykset saavat jäädä hieman punertaviksi.


~ POROPIPPURIPIHVIT, 4 annosta ~~

Ainekset         
640 g puhdistettua poron ulkofileetä (vastaa noin 850 g puhdistamatonta fileetä)
2 rkl kokonaisia viherpippureita
2 rkl voita
1 tl suolaa
4 cl vodkaa tai konjakkia

Kastike (4 annosta ruskeaa kastiketta)
fileen reuna- ja puhdistuspalat
1 rkl voita
1 dl kermaa
1 rkl pihlajanmarja tai karpalohyytelöä

Ohje
1. Ruskista fileen puhdistuspalat pannussa, lisää ne ruskean kastikkeen joukkoon ja hauduta noin 0,5 tuntia.
2. Paloittele puhdistettu ulkofilee 4 osaan ja nuiji fileepalat n. 2 cm:n paksuisiksi pihveiksi ja mausta viherpippurimurskalla.
3. Ruskista pihvit liekityspannussa ja mausta suolalla.
4. Lisää pannuun vodka tai konjakki ja liekitä pihvit. Huom. älä liekitä liesituulettimen alla. Ole varovainen.
5. Lisää siivilöity kastike, marjahyytelö, kerma ja kokonaisia viherpippureita. Hauduta kastikkeessa, mutta jätä ne sisältä hiukan punertaviksi.

Tarjoa pihvit kastikkeessaan ja lisäkkeenä keitettyjä perunoita ja kasviksia, lehtisalaattia ja marjahyytelöä.


~ HUNAJAINEN PORONPAISTI UUNISSA ~~


Ainekset
3 kg poronpaistia 
3 tl suolaa
rosépippuria
1 rkl hunajaa
1 sipuli
1 porkkana
1/2 dl kermaa

Ohje
1. Jos paisti on jäässä, sulattele se rauhassa.
2. Hiero sulan paistin pinta hunaja-suola-rosépippurisekoituksella ja anna suolautua n. 4 tuntia.
3. Laita paisti uunivuokaan pintakalvot päällepäin.
4. Lisää vuokaan 2 dl vettä ja paloiteltu porkkana ja kuutioitu sipuli sekä muutama rosépippuri.
5. Kypsennä paisti uunissa 125ºC lämmössä n. 3,5 - 4 tuntia, kunnes paistin sisälämpötila on 70 ºC, jolloin paisti on kutakuinkin vähän punertavaa sisältä. Kypsennyksen aikana voi lisätä vuokaan vettä ja paistia pitää valella säännöllisesti kuivumisen estämiseksi.
6. Anna paistin vetäytyä 10-20 minuuttia ennen luiden irrottamista ja paloittelua.
7. Saosta paistoliemi vesi-jauhosuuruksella, lisää hunajaa 1-2 tl ja 0,5 dl kerma.
8. Irrota luut ja leikkaa paisti poikkisyin viipaleiksi.

Tarjoa lisäkkeinä keitettyjä perunoita, kasviksia.


~ PORONLIHAHÖYSTÖ PUNAVIINILLÄ, 4 annosta ~~

Ainekset               
650 g luutonta poronlapaa
1 sipulia
2 rkl voita
1 tl suolaa
1 rkl viherpippureita
3 dl ruskeaa kastiketta
1 dl punaviiniä
2 rkl hienonnettua pekonia
2 rkl pikkusipuleita
20 kpl herkkusienenlakkia

Ohje
1. Leikkaa poronlapa kuutioiksi. Ruskista lihat pienissä erissä pannussa ja siirrä lihat pataan tai kattilaan. Lisää lihojen päälle hienonnetut sipulit ja mausteet.
2. Lisää pannun huuhdeliemi, ruskeakastike ja viini. Hauduta höystö lähes kypsäksi.
3. Paista pannulla kevyesti pekonit, pikkusipulit ja sienen hatut. Lisää ne höystöön.
4. Hauduta vielä höystö kypsäksi. Tarkista maku.

Lisäkkeeksi sopii riisi tai perunat, miniporkkanat ja papuja sekä tuoresalaattia.



~ JUHLAVA POROALKUPALA
~~

Ainekset
4 viipaletta kylmäsavuporoa
4 viipaletta lämminsavuporoa
puolikas hunajameloni
lehtisalaattia tai tuoretta pinaattia

Kastike
1 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
10 kpl hieman murskattua rosépippuria
Koristeeksi sitruunamelissaa, rakuunaa tai persiljaa (tuoreita)

Ohje
1. Sekoita kastikeainekset keskenään. Huuhdo ja valuta salaatti.
2. Poista hunajamelonin pehmeä ydin ja ota palloraudalla tai lusikalla hedelmälihasta pieniä palloja.
3. Rakenna salaatti pienille lautasille. Asettele pohjalle revityt salaatinlehdet, niiden päälle kauniisti melonipallot. Ripottele päälle kastiketta rosépippureineen. Taita suuret savuporonviipaleet pitkittäin kahtia ja kiedo niistä ruusukkeet. Asettele samalle lautaselle vierekkäin ruusukkeet kylmä- ja lämminsavuporosta. Koristele reunat sopiville tuoreilla yrtinlehdillä.


~ SAVUPORO-SIENIKEITTO ~~

Ainekset
100 g savuporoa
100 g ryöpättyjä käyttövalmiita sieniä
1 sipuli
2 rkl vehnäjauhoja
7 dl lihalientä
2 dl kermaa
mustapippuria

Ohje
1. Silppua savuporo, sienet ja sipuli. Pyörittele voissa pannulla.
2. Lisää vehnäjauhot ja lihaliemi.
3. Keitä n. 10 minuuttia ja lisää kerma. Kiehauta taas ja lisää mustapippurit.

Savuporokeiton suolaisuus tarkistetaan ennen tarjoilua. Savuporossa itsessään on suolaa joten sitä on käytettävä varoen.